KauppiasPäivät on pääkaupunkiseudun sisustus- ja lahjatukkujen yhteinen markkonintitapahtuma jälleenmyyjille. Pitkän viikonlopun aikana kukin tukkuri järjestää omissa myyntinäyttelytiloissaan oman tapahtumansa. Kun samaan aikaan on useampi myyntinäyttely avoinna, voi asiakkaat, siis jälleenmyyjäkauppiaat, käydä samalla matkalla useammassa paikassa.

Mukana olevat tukkurit varastoivat myytävän tavaran itse, joten kauppias saa tavarat vaikka heti mukaansa. Tai tavarat toimitetaan muutaman työpäivän kuluessa. Mahdollisesti ennakkomynnissä olevat seuraavan sesongin tuotteet on selvästi erillään.

KauppiasPäivät järjestetään useita kertoja vuodessa, joten jokaiseen vuoden sesonkiin kauppias saa tavarat juuri oikeaan aikaan, sesongin alkaessa.

 

EDUT KAUPPIAALLE (jälleenmyyjälle)

Tavarat saat heti, viimeistään muutamassa päivässä.

Messuilta tilatessasi tuomitukset voivat kestää kuukausia. Joskus tavarat jopa myöhästyvät sesongista.

Saat kaiken mitä tilaat.

Messuilta tilatessasi jää toimituksista aina puuttumaan osa tavaroista, joskus jopa kolmannes.

Näet enemmän

Myyntinäyttelyissä/noutotukuissa näet tukkurin koko valikoiman. Messuille tukkurit eivät voi tuoda kuin osan valikoimistaan.

Luotettavuus

Kun asioit suoraan tukkurin kanssa hänen tiloissaan syntyy henkilökohtainen palvelutilanne. Voit sopia maksuajoista. Reklamaatiot on helpompi hoitaa jne...


 

Kalenteri

Kaskimatti Oy
Koulumestarintie 22
00680 HELSINKI
p. 09 -477 88 90
www.kaskimatti.fi

===========================

Kauppiaspäiviä koskevat tiedustelut:

info@kauppiaspäivät.fi
Puh. 0500 - 438362